keskiviikko, 18. kesäkuu 2008

Remontti jatkuu paineen alla.

Vähiin käyvät päivät ennenkuin remontti on pakko laittaa hetkeksi tauolle. Tästä syystä illat ovakin isännällä menneet tiukasti rempatessa ja itse auttelen parhaimman kykyni mukaan.
Tällä hetkellä koko talossa haisee pellavaöljymaali, sillä salin kattoon on tulossa jo toinen kerros uutta maalia. Lisäksi eteisessä on maalattu kuistin oven pieliä ja ikkunan pieliä. Niihin saatiin vihdoin listat paikoilleen ja tänään pitäisi vielä maalata toinen kerros pohjalle ja sitten kaikki listat sillä viimeisellä kiiltavällä maalilla. Kuvia noista tulee varmaankin vasta sitten kun on valmista ja sisemmät ikkunatkin laitettu jälleen paikalleen. Keittiössä sain vihdoin maalattua edes toisen ikkunan listat viimeisellä kerroksella ja nyt suunnittelen verhojen laittamista edes tuohon valmiiseen ikkunaan. Verhot ovat olleet kaapissa odottamassa jo useamman kuukauden (Kiitos äiti :)  )
Lisäilin kuvia salista ja pihasta. Löytyvät omilta sivuiltaan ja sivujensa lopusta.

Tähän loppuun vielä muutama toukokuussa otettu kuva talosta:

1656496.jpg

Ullakon  pikkuikkuna.
1656497.jpg

Ullakon päätyikkuna.
1656504.jpg

Ruokailuhuoneen ikkuna.
1656507.jpg

Juu, kyllä meillä on koiria ;)
1656509.jpg

1656482.jpg

torstai, 27. maaliskuu 2008

HIP HEI! Kuvia lisätty :)

Remontti edistyy sisätiloissa. Lisäilin kuvat makuuhuoneesta ja sen "kehittymisestä" sekä lisäsin kuvia myös keittiöstä sekä eteisestä. Listoja on laiteltu tuon eteisen tapetoinnin ohessa. Pientä laittoa riittää ja maalausta vielä pitkään.

keskiviikko, 2. tammikuu 2008

Ei ihan jouluksi, mutta uudeksi vuodeksi!

Ihan ei jouluksi sauna valmistunut.Uusi vuosi sen sijaan otettiin vastaan saunoen sen vaihteen molemmin puolin. Ja on muuten hyvät löylyt :) Hiukan on vielä hakusessa kuinka kauan kiuasta pitää lämmittää, mutta jo ennen valmistumista oli selvää ettei tuo ole mikään "Helo Hetivalmis" ;)
Joulun alusviikko viettiin kaikki illat saunassa muuraten tulipesää ja sen jälkeen oli vielä edessä kiukaan täyttö kivillä. Uuden vuoden aatoiltana vielä käsiteltiin lauteita spriipohjaisella kuultomaalilla ja viimeistelyöljyllä. Hiukan oli ilmassa käryjä saunoessamme, mutta emme antaneet sen häiritä! Nyt kelpaa kutsua tutut saunomaan, sen verran monta henkeä saunaan lauteille mahtuu :D  Tokihan tekemistä vielä riittää sillä esimerkiksi penkki on vielä vailla väriä ja suojakäsittelyä sekä ikkunoiden kunnostaminen on pahasti kesken. Lisäksi saunominen hoidetaan toistaiseksi romanttisesti kynttilänvalossa, sillä sähköt puuttuvat. Samasta syystä lattia tasolla on erittäin hyvä vilvoitella kun ei vielä ole lattiassa sitä lämpöä...  Tässä kuitenkin yleisön pyynnöstä ;) kuvia tämän hetkisestä tilanteesta, olkaa hyvät!

Vanhat portaat eivät pahemmin erotu nykyisestä värityksestä.
1178597.jpg

1178599.jpg

1178600.jpg

keskiviikko, 14. marraskuu 2007

Saunaan, saunaan?

Ei ihan vielä... Lauteet ovat jo lähes valmiit: niistä puuttuu tuet, kaide, portaat ja suojaus/värikäsittely. Isäntä on viettänyt jo yhden viikonlopun kiukaassa (joo-o, ihan siellä sisällä!) muuraten uusia tulitiiliä vanhojen punasavisten ja rapistuneiden tilalle. Muuraus on vielä kesken sivujen osalta, sillä työasento ei ollut mikään ergonomisin. Lankomies on ollut ahkerana ja tehnyt ylijäämä laudepuusta kunnon penkin jolla kelpaa istuskella ja peseytyä. Myös väliseinien "reikiä" on paikattu.

Tässä vasta imuroidaan kiuasta sisältä. Kaiken kaikkiaan 4 kottikärryllistä kiviä (hyvin rapautuneita sellaisia!) raijattiin ulos kiukaasta ja saunasta.
1060485.jpg

Arinana oli yhteensä 4 kappaletta ratakiskon palaa.
1060488.jpg

Ikkunat pääsivät sisähoitoon ja jopa on niistä tuon yhden suurin lasikin hajonnut... Opettelua ikkunan laitossa on ja ei sitä kyllä ihan asuintiloissa voi tehdä -> seurauksena makasiinista pitäsi tyhjentää yksi huone jossa voisi noita laittaa edes hiukan lämpimässä.
1060497.jpg

Miehet kiukaassa
1060524.jpg

Todella miellyttävät työasennot...
1060494.jpg

Lauantain tulos. Sunnuntaista ei ole kuvaa.
1060492.jpg

Ja tässä nämä hienot lauteet! Näkymä eteisestä päin:
1027639.jpg

Näkymä eteisen ovelle päin.
1027663.jpg

Vanhoista portaista modifioidaan sopivat.
1027644.jpg

Ja lopuksi vielä kuva-arvoitus:

Mitä, missä ja miksi?
1060545.jpg

perjantai, 26. lokakuu 2007

Lattiaa sittenkin :)

Vastoinkäymisten jälkeen saatiin saunalle valettua lattia. Tässä kuvia tapahtumasta.

Isolla autolla pihaan ja sarvi ulos ;) (Kännykän kamera tkee "kivat" kalansilmäefektit softan päivityksen jälkeen. Oikeasti talo ja makasiini ovat suoria, eivätkä kaadu pihalle...)
1013956.jpg

Sieltä sitä puskee putkesta ulos.
1013957.jpg

1013959.jpg

Pimeä kuva, mutta siellä ne kaapelit luikertelee.
1013960.jpg

Pihalla oli aika ahdasta käännellä sarvea.
1013967.jpg

Siitä se tasainen lattia lähtee.
1013969.jpg

Samaan aikaan ulkona. Isäntä täyttää hirren poistosta aiheutunutta koloa. Paikkaus siis suoritetaan osittain betonilla ja osittain puulla.
1013973.jpg

Tässä "kolo" lähempää. Kun betoni on edes hiukan kuivunutta tulee tuohon päälle huopakaistale ja sen päälle pattinkia. Jäljelle jäänyt alinhirsikerta korjataan ensi keväänä ulkoapäin samalla menetelmällä.
1013975.jpg

Nyt on menossa kova suunnittelu siitä miten lauteet saunaan laitetaan. meillä kun nuo karvakorvatkin saunovat niin oletettavasti tulee leveä "parvi" ja sitten se istumalaude. Rappuset toteutetaan oletettavasti välitasanteella. Vielä pitäisi löytää kahdet samanlaiset luukut tulipesiin ja kunnostaa vanhat ikkunat. Aikaa vaan ei meinaa millään löytyä...